Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

maanantai 25. elokuuta 2008

Evakkomatkalla

Monet ovat kysyneet, että miten keskellä remonttia asuminen onnistuu. Olemme evakossa, siinä vastaus. Tai ollaanhan me oikeasti lähes kaikki valveillaoloaika talolla, mutta illaksi ja yöksi lähdemme anoppilaan evakkoon. Meillä on siellä ihan hyvät oltavat, vaikka yhteiselo voikin kuulostaa monista aika hurjalta. Meillä on siellä kivasti omaa tilaa (vanha nk. mammanpääty), vain saunatilat jaetaan isäntäväen kanssa. Kuvassa oleva sisäänkäynti menee siis suoraan sinne "meille" ;)

Juuri nyt oleminen meidän omassa keltaisessa talossa hankaloitui, sillä viime viikolla sieltä katkaistiin kylpyhuone ym. remontin alta vedet. Samalla siinä lähti vesikiertoinen lämmitys, vessat jne pois käytöstä. Arkea helpottaa pihan perällä oleva puucee, kaivovesi, puuhella ja uunit sisällä, joten periaatteessa kaikki hommat kuitenkin toimivat ;) Jahka tässä nyt saataisiin alakerta muuttokuntoon, niin harkitsemme sitten taloon muuttamista. Aikaa en kuitenkaan uskalla arvata...


Noissa muissa kuvissa näkyy maisemia evakkokodista tai sen liepeiltä, eli kuten huomaatte ihan maalaismaisemissa ollaan. Hyvinhän täällä lapset viihtyvät. Tuon juoksukilpailukuvan otin kerran, kun olimme lasten kanssa matkassa ja piti kurvata tien sivuun syrjään ;)

11 kommenttia:

Peikonlehti kirjoitti...

Kiva että olette saaneet oman sopen majoittumiselle, "toisten nurkissa" (vaikka kuinka läheiset välit olisivatkin) asuminen pidemmäm päälle voisi muuten tuntua hankalammalta mitä se varmasti noin on =)

Maissi kirjoitti...

Teidän evakkopaikkannehan näyttää ihan mukavalta. Ja todellakin, niinhän se on, ettei sitä siellä ehdi paljonkaan olla, nukkumassa lähinnä! Aika kuluu rempan myötä nopeasti ja oma koti kullan kallis on kuitenkin niin pian valmis, ettei sitä vuosia tarvitse onneksi evakossa asustella. Kiitos viimeisestä!

Outi kirjoitti...

Teillä tuntuisi kumminkin olevan ihan hyvät oltavat evakossa kun muuta ei ole yhteistä kuin peseytymistilat. Mekin olimme aikoinaan puoli vuotta evakossa tuossa vanhan talon salissa. Tilaa oli noin 25 neliötä eikä edes keittiötä. Jääkaappi ja mikro löytyi omasta takaa.

Oli aivan juhlaa päästä muuttamaan sieltä omaan kotiin!

Toivottavasti saatte alakerran suht pian asuttavaan kuntoon, että muuttonne olisi mahdollinen.

Mari kirjoitti...

Hienosti olette saaneet olonne järjestettyä rempan ajaksi. Kauniita maisemia ympärillä, mikäs siinä on ollessa. Jälleen kerran toivotan remonttipuhtia poppoollenne:)

Mari

jaana kirjoitti...

Oi mitkä maisemat!!!

Hienostipas teillä evakko onkin järjestynyt! Mutta voin kuvitella millaista juhlaa on kun pääsette omaanne!

Mari kirjoitti...

Blogissani on sinulle yksi juttu:) Kurkista kun remontin lomasta ehdit...

Mari

Jatta kirjoitti...

Vastaan tänne sinun blogiisi, että kiva kun ehdit poiketa omassani!
Lammaspostaukset on ja pysyy, että niiden lukemisessa ei kiirettä ;)

Tiia kirjoitti...

Ihan unelma maisemat teillä!

Merja K kirjoitti...

Väliaikaisasumuksenne kuulostaa oikein toimivalta ratkaisulta. Minäkin voisin kuvitella asuvani noin, pidän kovasti appivanhemmistani. Tosin aikanaan on varmaan mukava päästä omaan kotiin

Sarppa kirjoitti...

Ihanat maisemat...

Mimmimamma kirjoitti...

Maisemat ihania tosiaan!
Laitoin sut suosikkeihini,kun nyt niitä viimein sain päiviteltyä. Huikkaa,jos haittaapi!:)