Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

tiistai 12. elokuuta 2008

Aurinkopäivä


Poikani sanoi, että nyt on auringolla juhlat kun auringonkukat ovat puhjenneet kukkaan! Ihanan iloisia loppukesän sulostuttajia nämä kukat mielestäni kyllä ovatkin.


Eilen kävin tutkimusretkellä tallinvintillä. Olen alhaalta käsin jo monta vuotta katsellut kahta vanhaa vaatekaappia ja nyt toinen niistä viimein haettiin alas. Kaappi on ollut vintillä ainakin 30 vuotta eli se on sinne viety silloin kun vanhempani ovat edellistä suurempaa remonttia talossa tehneet.

No kaappi on nyt alhaalla ja nyt sitten ihmettelen että mitä sille tekisin?! Kaappia en varmaankaan aio maalata, pidän tästä tummana, mutta ovet ovat ainakin liikkuneet liitoksistaan sen verran, että niitä täytyy vähän entisöidä. Olen myös miettinyt sopivaa paikkaa kaappivanhukselle talossa ja jopa haaveillut laittavani sen eteiseen ihan oikeaan alkuperäiseen tehtäväänsä. Järki vain sanoo, että hullu olet. Lapsiperhe tarvitsee "hieman" enemmän säilytystilaa pihavaatteille. Eihän siitä mitään tule. Mutta jos edes hetken kokeilisin...

Kaappiin kuuluu muuten vielä koristeet tuohon yläosaan, en vain tiedä haluanko niitä siihen laittaa. Sen näkee sitten myöhemmin. Kaapin sisältä muuten löytyi ties mitä mm. vanha kaljapullo, takki, nauloja ym. epämääräistä ja tällaiset kengät sekä koululaisen pikku muistikirja.

20 kommenttia:

MarijaMaiju kirjoitti...

Auringonkukkyllä on kyllä niin kaunis... Vaikka siitä tulee minulle heti loppu kesä mieleen... Nyyh.

Ihana kaappi. Minä laittaisin sen ihan varmasti tuon värisenä eteiseen:) Se on iso kaappi, joten kyllä sinne varmaan kaikki tarpeellinen mahtuu! Olen muuten etsiskellyt juuri tuollaista...

Mari

MarijaMaiju kirjoitti...

No olipas ihmeellinen kirjoitusvirhe! Siis auringonkukka on kyllä niin kaunis...

Mari

kati kirjoitti...

Moi mari: minäkin olin tämän huonekalun kohdalla ihan varma tummasta väristä. Kiva että olet samaa miletä, se vahvistaa uskoni ;)

jaana kirjoitti...

No jestas! Ollappa tuollainen huonekaluvarasto omasta takaa!!!
Kaappi näyttää sen verran hyväkuntoiselta, että minäkään en menisi sitä maalaamaan!

Heli kirjoitti...

Aarteita tallinvintiltä!
Kannustan kanssa säilyttämään kaapin värin tuommoisenaan, putsaus ja kunnostus tekevät jo paljon. Aivan varmasti kaapin paikka löytyy.

Sarppa kirjoitti...

Näytääpä hurjalta tuon kaapin alastulo... hurjan suloinen kaappi, joka kaunis juuri noin ja nuo kengät myös aikasta ihanat

Tanya kirjoitti...

Minäkin tahdon tallin ja sinne vintin ja sinne vintille tuollaisia kaappiaarteita! :D Ihan mielettömän hieno. Samantyylinen vaatekaappi on minun kampaajallakin eteisessä asiakkaiden takeille. Sopii sinne hyvin.

Ja säilytäthän varmasti nuo ihanaiset kengät koristeena! Itse iloitsen aina myös noista "ylimääräisistä" löydöistä. Silloin harvoin kun niitä pääsee tekemään :)

Sirkka kirjoitti...

Poikasi sanat ovat ihastuttavat!
Auringonkukkiakin minulla ollut joskus ämpärissä, täällä kaupungin maisema pelloilta saa poimia niitä vaikka kuinka maksutta. Itse kerran kasvatin muutaman metrin korkuisen, sellaisen jätti:)

Mukavaa iltaa.

Leena kirjoitti...

Hieno kaappi! Ja aivan ihastuttavat kengät. Mahtuvatko sinulle?

Merja K kirjoitti...

Minäkin halajaisin tuollaista vinttiä, josta tekee noin mahtavia löytöjä :) Ihana kaappi ja kaupanpäälle vielä aarteet sisällä. Eteiseen vaan, ainahan sen voi siirtää, jos käy epäkäytännölliseksi.

Toivottavasti huomennakin paistaa, taisivat tosin luvata sadetta :(

Ansku kirjoitti...

Ooh, minä ihan viherryn täällä! Alkaa olla jo epäuskottavan kuuloista ;) että noin ihania aarteita löydät milloin mistäkin vintiltä tai anopin varastoista! Mikä kaappi!
(Jokohan minunkin auringonkukat olisi kukassa kasvimaalla? Pitänee päästä viikonloppuna katsomaan.)

anu kirjoitti...

Voi miten mieletöntä että sieltä löytyy tuollaisia kaappeja ja kengät on tosi kauniit!
Iloista päivän jatkoa!
Anu

Hanna kirjoitti...

Aivan superihana kaappi ja vielä omasta takaa! Eilen juuri huokailin sellaisia 600-800 euroa maksavia, tosin ne oli hyvässä kunnossa ja puuvärisiä tai valkoisia. Minäkin haaveilen tuollaisesta juuri eteiseen tai aulaan, pitäisi olla vain runsaasti tilaa niin tulisi oikeuksiinsa. Voihan sitä sitten laittaa lisää säilytystilaa muuten.

pioni kirjoitti...

Ihastuttavia löytöjä taas, kenellekähän kengät ovat kuuluneet?

Hanneloore kirjoitti...

Heipsan Kati.

Minulla myös auringonkukat availevat kukkiaan ja ne on tosi kauniita..

Kaunis kaappi ja minäkin säilyttäisin sen tuollaisena:)
Meillä on eteisessä vähän samankaltainen kaappi ja kyllä se on hieman epäkäytännöllinen kaikilla lasten vaatteille. Mutta jostain on tingittävä:)
Tumput ja sellaiset laitan koriin eteisin sohvan alle.

Mukavaa loppuviikkoa!
Hanna

Olivia kirjoitti...

Voi, miten kaunis kaappi! Ihana aarretalli teillä! Oli varmasti aikamoinen työ saada se alas, näyttää ainakin hurjalta.

Meillä on eteisessä vain tuollainen (vielä pienempi) vanha kaappi, mutta kaikki lasten vaatteet säilytetään kodinhoitohuoneessa.

Maissi kirjoitti...

Ihana kaappi, minäkin haaveilen tuollaisesta. Täytyisi löytää jostain :´). Blogissani on sinulle jotain...

kati kirjoitti...

Kiitos kommenteista kaikille. Taidan siis tosiaan kokeilla josko saisin vanhan kaapiin juuri alkuperäiseen tehtäväänsä eteiseen. Pitää funtsia lisätilaa vaatteille siitä lähistöltä jollain muulla tavalla.

Kengistä en tiedä kenelle ovat kuuluneet, jollekin pieni- ja sirojalkaiselle joka tapauksessa. Minulle ne eivät mahdu, mutta koristeeksi ne päätyvät varmasti ;)

missb kirjoitti...

Vau mitä aarteita olet löytänyt!

sue kirjoitti...

徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信社,徵信,徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿,感情,第三者,婚外情,一夜情,小老婆,外遇,商標,市場調查,公平交易法,抓姦,債務,債務協商,應收帳款,詐欺,離婚,監護權,法律諮詢,法律常識,離婚諮詢,錄音,找人,追蹤器,GPS,徵信,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信社,徵信,徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿