Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

perjantai 26. helmikuuta 2010

Vessaremontti alkuun

Nyt yritän etsiä innostusta ja inspiraatiota jostain!!! Tämän talven suunnitelmissa kun on ollut tehdä yläkerran vessaremontti valmiiksi, mutta toteutus jumittaa. Tällä hetkellä meillä on vain alakerrassa vessa ja joudumme joka yö heräämään, kun pojallamme tulee vessahätä, joten jo ihan oman jaksamisen kannalta olisi kiva alkaa jo nukkumaan öitäkin. Jotenkin vaan on nyt tihkaissut tämä remontin aloittaminen. Tosin, viime viikonloppuna saimme jonkun ihme inspiraation ja maalasimme keittiön seinät. Sitä ei oltu suunniteltu lainkaan. Mut se olikin vaan semmonen pikaremppa ;)

Mutta siitä veskirempasta vielä. Alkuun suunnittelin, että laitamme sinne vaakalaudoituksen ja maalaamme seinät valkoisella. Mutta kun meillä on jo yksi valkoinen vessa, niin jotain muuta se pitää olla. Vessahan on todella pieni, joten ei sinne mitään kovin suuria suunnitelmia voi tehdä. Nyt siellä on kurkistettu levyjen alle ja tsekattu minkälaista hirttä alta löytyy. Ja löytyyhän sitä jos jonkinlaista. Hirret ovat vanhaa, tosivanhaa, veistettyä, joku on mustaa riihenhirttä jne... Taitaa olla palapelistä koottu miedän talo. Mutta toisaalta se on aika viehättävää. Kuka tässä nyt täydellinen olisi?! Joten, ehkäpä joidenkin kauhuksi, taidamme jättää sen näkyviin.

Eli vessan nk. peiliseinä tulee olemaan hirrellä.



Sitten muihin seiniin olen ajatellut tapettia (ei niissä edes takana mitään hirttä olisikaan). Enkä aio tehdä nyt mitään pliisua valintaa... Tällä hetkellä silmääni miellyttää ehkä eniten Eiffingerin lintutapetti, mutta paljon muitakin mielenkiintoisa tapetteja olisi taas tarjolla. Nämä on vasta netistä selattuja kuvia, pitäisi päästä pian tapettikirjojen äärelle.

Eiffinger









Myös Nina Campbelin tapetit ovat varsin kiehtovia...





Gammalsvenskaa:


Ja tietenkin Tapettitalon tapetit ovat aina kivoja...







Arvonta jatkuu edellisessä postauksessa. Mielenkiintoisia viestejä sinne onkin jo jätetty ;)

20 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Ihania tapetteja! katselin vessakuvaa ja mietin, että jotain turkoosia tuohon sitten. Ja sitten rullasin alaspäin ja siellähän oli turkoosia! Yes!

Kiva idea jättää historiaa näkyviin!

Laura kirjoitti...

Täällä vähän samanlaiset fiilarit, että pitäs jo pikkuhiljaa saada se veski yläkertaankin! Meillä vielä toistaiseksi yövaipat käytössä, mutta ennenpitkää mekin kuskataan poikaa yöllä alas vessaan....

Ehdottomasti jättäisin minäkin seinän hirrelle! Meillä ei olla vielä vastaavaa tsekkausta tehty vessan osalta. Eteiseen oltaisiin jätetty hirttä näkyviin, jossei siellä olisi seinää vestelty katkaisijan kohdalta...
Ja ihania tapetteja!

kati kirjoitti...

Nonna: Hauskaa. Kyllä, minuun kolahtaa just nyt turkoosi, tai ainakin joku sinertävä tapetti ;)

Laura: toivottavasti tekin saatte veskin yläkertaan. Helpottaa varmasti kummasti ramppaamista.

Saara kirjoitti...

Vanhahirsi mielyttää itteeni ja jättäisin kans ite sen näkyviin, jos löytyisi seinän takaa. Tapetit oli ihania ja sopisivat varmasti hyvin hirren kanssa! :)

Katja kirjoitti...

Tykkään tuosta lintuhäkki-tapetista kaikkein eniten! Mä olisin hiukan arka jättämään lavuaarin takuista seinää hirrelle. Ymmärsin että niin ajattelitte? Se vaan on ihan mahdoton siivota :D

Heidi kirjoitti...

Aivan ihania tapetteja :) Itse olen myös tuota lintutapettia viimepäivinä käynyt netissä vähän väliä katsomassa :)

kati kirjoitti...

Katjalle kommentoin pikaseen, että jäikin mainitsematta, että tarkoituksena on laittaa valkoista fasettilaattaa siihen lavuaarin taakse juuri roiskeiden takia ja sitten siitä ylöspäin on vasta hirrellä. Kaapiston taustaakaan emme aukaise vaan hirret jäävät suojaan. Eli vasta noin peilin kohdalta ylöspäin tulee sitten tuota hirsiseinää näkymään.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Tuo toiseksi ylin tapetti on aivan ihana!

Minä katsoin heti tuota hirsiseinän kuvaa ja ajattelin, että onpa kaunis. Minäkään en raaskisi sitä kokonaan peittää. Vanhassa puussa on elämisen jäljet!

Mukavaa ja innostavaa viikonlopun jatkoa <3

Anonyymi kirjoitti...

kivan näköisiä nuo kaikki tapetit, tykkään :)

Sari kirjoitti...

No voi mahoton miten ihania tapetteja! Minä en osais edes valita näistä!!! Oih!

Maria G kirjoitti...

Tulee heti sellainen fiilis, että nyt pitäis vaihtaa meillekin tapetit :) Mun suosikki noista on ehdottomasti tuo, jossa on perhosia ja kukkia!!

Nicole kirjoitti...

Ensimmäinen Eiffingarin tapetti on kyllä tosi kaunis, go for it, sanoisin minä.
Niin, inspiraatiota on josuks vaikee löytää, mutta vielä pahempi on löytää aikaa remonttiprojektiin!
Halliremontti on tääsä kestänyt enemmän kuin puoli vuotta jo, mutta pian se on valmis ;))

Mukavaa viikkoa sinulle!

Nicole

Possuressu kirjoitti...

Hauska lukea sinun vessaremontista, tai suunnittelusta, koska meillä suunnitellaan samaa. Itse haluan melko vaaleansävyisen vessan pienillä turkooseilla yksityiskohdilla, joten aika läheltä siis liippaa. ;D

Butterfly kirjoitti...

Kumpa meilläkin mahtuisi yläkertaan wc, samaisia tuskailua öisin pienen lapsen kanssa. Ratkaisin asian laittamalla tyttären huoneeseen potan, en tiedä onnistuuko pojan kanssa. Kauniita tapetteja! Tsemppiä remppaan.

Maria kirjoitti...

Ihanat suunnitelmat! Hirsi on kaunista ja lintutapetti oikein kiva. Kyllä nuo muutkin vaihtoehdot hienoja.
Teillä on oikein kodikasta!

Minttu kirjoitti...

Voi kääk nyt melkein meni pasmat sekaisin! Itse olin jo valinnut meille tapetit, mutta nämä tänne laittamasi mallit ovat aivan ihania... Ei oo valinta helppoa ei!

Minttu kirjoitti...

Voi kääk nyt melkein meni pasmat sekaisin! Itse olin jo valinnut meille tapetit, mutta nämä tänne laittamasi mallit ovat aivan ihania... Ei oo valinta helppoa ei!

Anonyymi kirjoitti...

Jos vaan mahdollista niin jättäkää ihmeessä hirttä näkyviin! Sitä ei ihan joka vessassa tule vastaan! Meidän isossa vessassa on kok toinen pitkä seinä harmaata hirttä(entinen ulkoseinä) ja muutam heinäseiväs vielä nurkass. Siin on vierailla riittän ihmettelemistä..

PirjopauliinaL kirjoitti...

Ihania tapetteja olet katsellut!
Meillä on myös pikku-pikku-vessa tuloillaan. Meillä hirsiseinä olisi jäänyt pytyn taakse joten se levytettiin ihan siivousta ajatellen. Meillä kun on noita pieniä poikia aina talo täynnä :)
Tapetin haluaisin minäkin laittaa mutta mietin vaan siinäkin samaa asiaa, miten sen pitää puhtaana jos siihen vahinkoja roiskahtelee kiireisillä pikkumiehillä. Vessa on siis niin pieni että seinät on hyvin lähellä pönttöä. Meilläkin on toinen vessa valkoinen ja tästä uudesta olen ajatellut jotain ihanan vaaleansinistä.
Paljon puhtia ja luovuutta remonttiin.

kati kirjoitti...

Heippa kaikki ja kiitos rohkaisevista kommenteistanne. Meillä on vessaremontti ollut ihan pysähdyksissä, olemme tehneet näemmä ihan kaikkea muuta lomalla ;)

Piupau: Ensin minäkin arvelin onko järkevää laittaa tapettia vessaan, mutta olen nyt siihen kuitenkin päätymässä. Meidän vessassa ei ole lattiakaivoa (eli ei kaakelia) ja kun ei mene kuin 1-2 rullaa tapettia, niin ei ole kova investointi vaihtaa vaikka muutaman vuoden välein ;) Puhtaanapitoa helpottaa se, että esim. tuo lintutapetti kestää pyyhkimistäkin.