Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

perjantai 22. toukokuuta 2009

Leikkihuone

Lapsille on alakertaan valmistunut leikkihuone jo jokin aikaa sitten ja tässä vihdoinkin vähän kuvia. Verhoja ei ole, mutta en taida niitä kaivatakkaan ennen talvea. Näin on niin ihanan valoisaa. Vähän on vielä liian tyttömäinen fiilis huoneessa, mutta hankinnassa olevat matto ja verhot menevät sitten neutraalimpaan suuntaan. Pakko oli jo saada ihanista kankaista lippuviirikin huoneeseen, mutta tarkoituksena on tehdä unisex-malli, jahka pääsen kangaskauppaan täydentämään varastojani.

Tämän valkoisen matalan kaapin olen pelastanut sateesta keskellä yötä. Viime syksynä ollessamme remonttia paossa anoppilassa, oli mieheni sisko tuonut sinne vanhoja huonekaluja poltettavaksi. Osa huonekaluista oli jäänyt pihalle sateeseen ja minä olin jo mennyt nukkumaan, kunnes tajusin että ne kaapit on pelastettava. Niin sitten keskellä yötä herätin mieheni ja kävimme raahaamassa kaapit suojaan. Kaappien alkuperäinen väri oli sellainen likaisenruskea vuodelta 70 jotain. Nyt ne raikastuivat valkoisella maalilla ja ovat oikein hyvät lelujen säilytykseen. Kaappeja on siis huoneessa kaksi, molemmille lapsille omat ;) Etualalla oleva keinuhevonen on kirpparilöytö ja odottelee tuunausta.


Tässä huoneessa siis vain leikitään ja säilytetään lastenvaatteita. Yläkerrassa nukutaan ja tehdään tulevaisuudessa omat huoneet molemmille. Ajattelin siirtää yläkerran lastenhuoneiden remonttia siihen saakka kunnes ovat kouluiässä. Tämä saa riittää siihen saakka. Tuo kuvassa oleva vanha naulakko on löytö pihapiirissä olevasta aittastamme. Minusta siinä on ihana väri ja hurmaavasti rapistunut maalipinta.

21 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Ihania pilkahduksia lastenkammarista;) Tuo viirinauhakin niin suloinen. Mun pitäis tänään vielä yksi sellainen ommella... Synttärikoristeeks;)

Mukavaa viikonloppua!

Rimpsukaisa kirjoitti...

Ihanan mutkaton vanhanajan tunnelma!

Marge kirjoitti...

Ihania tunnelma kuvia leikkihuoneesta! Naulakko on yliveto!!!:)

arleena kirjoitti...

Raikas ja kaunis tunnelma välittyi kuvistasi. Vanhanajan havinaa joukossa.

Missfrida kirjoitti...

Täydellinen naulakko!

Pellon pientareella kirjoitti...

Hieno juttu pelastaa vanhoja huonekaluja, vaikka sitten keskellä yötä! Kivan näköistä on.

Marikki kirjoitti...

Oooh! Tuo naulakko on todella suloinen!! Ihana väri ja juuri sopivan rapistunut. Ottaisin mieluusti tuollaisen meidän tylsän eteisen naulakon tilalle :)

Mimmi kirjoitti...

Voi, toivottavasti meidänkin Nupulle valmistuu sitten muutaman vuoden päästä noin hempeätunnelmainen leikkihuone!

Keinuhevosta olen yrittänyt etsiä, mahtaako teidän olla vanha vai uutta tuotantoa ja jostakin ostettavissa?

Mia kirjoitti...

Ihanan hempeä tunnelma on kyllä leikkihuoneessanne ja ihana idea tuo, että on leikkihuone erillään nukkumahuoneista. Kauniit on kankaat viirissä ja aivan ihana tuo vanha naulakko. Uuden elämän on myös saanut tuo vanha kaappi.

kati kirjoitti...

Hei kaikki ja kiitos kommenteista! Ilahduin niistä jokaisesta taas.

Mari: Jäin miettimään, ehditköhän ommella Hildalle synttärikoristeeksi viirin?!

Rimpsukaisa: Kiitos! Mutkatonta vanhan ajan tunnelmaa olen tavoitellutkin. Ihanaa jos olet sitä mieltä.

Mimmi: En osaa yhtään sanoa tuosta keinuhevosesta muuta kuin että kirpparilöytö se on. En ole uutena tuon malliseen kyllä kaupassa törmännyt.

Tuula kirjoitti...

Ihania tunnelmia!
Juuri tuon tyyppistä naulakkoa olen yrittänyt kirppareilta ja anoppilan ullakolta metsästää! Vielä ei ole tullut eteen, joten etsintä jatkukoon :)

pioni kirjoitti...

Tuo naulakko, siinä on kaikki kohdallaan, vau.

Hanna kirjoitti...

Ihania kuvia, teillä on ihanaa vanhanajan tunnelmaa kodissanne. Tuo naulakko on todella hurmaava.

Ja vastauksena talohaaveisiin, enemmän tilaa olisi haaveissa. Ja siinä tulevassa talossa pitää olla sitä jotain, kyllä sen sitten tietää kun oikea osuu kohdalleen.

Minttu kirjoitti...

Tosi suloisen näköistä :)

Fru Skrot - Rouva Romu kirjoitti...

Suloinen viirinauha - ehkä minäkin saa joskus aikaiseksi, kun saamme pojan huoneessa yhden seinän tapetoitua uudelleen. Ja hylly on kuin karkki - aivan ihana!!

Merja K kirjoitti...

Suloisia tunnelmakuvia. Minullakin tuollaisen viirin ompelu mielessä, mutta kun sillä todo-listalla on niin paljon tehtävää :)

Iloista tiistaipäivää!

tina kirjoitti...

Olen ommellut viirejä monta kertaa
mielessäni ;)ihana!Naulakko on niin hieno, väri ja kaikki tunnelmaa piisaa.

Kekseliästä keskiviikkoa!

~Maria~ kirjoitti...

Ihanan näköistä!

Hanni kirjoitti...

Moikka pitkästä aikaa...olen kyllä käynyt kurkkimassa, mutten ole saanut kommentoitua. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan ;)

Leikkihuone on hurmaava! Lippunauha ja vanha naulakko: Ihania! Kyllä lasten kelpaa leikkiä :)

Mukavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

This can be awesοme! Τhanks for the ωebsite and the гeѵіews thаt іndіviduаlѕ
have publіshed. Seemѕ like greаt ρгoԁuсts.
I've come across them at 7-11 and never bought them. Will try it based on the great evaluations...........

my web page: Green smoke review

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.