Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

perjantai 19. syyskuuta 2008

KUULUMISIA


Meillä on täällä varsin remonttikeskeiset tunnelmat, joka ei liene mikään yllätys ;) Ylimmän kuvan pieni tapettipala löytyi seinän alta ja minusta se on varsin hurmaavaa. Vielä kun löytyisi jostain suurinpiirtein samanlaista tapettia, niin varmasti sitä palan jonnekin laittaisin. Kuvan ovi on puolestaan nostettu vähän ylemmäksi, sillä työhuoneen päädyn lattiatasoa nostettiin rossipohjan kunnostuksen yhteydessä. Alkuun meinasimme kyseisen oven jättää seinän alle ja ottaa pois käytöstä, mutta jätimme kulun nyt kuitenkin olemassa olevaksi. Tuosta ovesta pääsee työhuoneesta kodinhoitohuoneen kautta pihalle.

Lämmitys meillä hoituu edelleen takan, puuhellan ja leivinuunin voimalla. Vesiä lämmitellään hellalla ja pihan puuvessa on käytössä. Onneksi ei ole vielä pakkasia vessakäyntejä ajatellessa, mutta toisaalta sekin olisi ihan hauska kokemus elää, vaikkei se ehkä sillä hetkellä naurattaisikaan ;) Joka tapauksessa meillä menee vielä jonkin aikaa, kunnes vedet saadaan kulkemaan taas sisällä. Putkitöitä on tänäänkin tehty ja keskiviikoksi on sovittuna lattialämmityksen asennus kylpyhuoneeseen ja samaan syssyyn valamme sinne myös betonilaatan.

Alemmissa pikkukuvissa näkyvät meidän vaiheessa oleva kylpyhuone sekä tuleva kodinhoitohuone, joka meinataan väkisin sovittaa vanhan vessan ja eteisen tilalle. Vähän jänskättää tuleeko kodinhoitohuoneesta toimiva, kun tila ei ole mikään suuren suuri.
*
Lopuksi kiitän vihdoinkin Maria, Oliviaa ja Hannaa tästä ihanasta tunnustuksesta. Kiitos ihanaiset blogiystäväni! En ole remonttikiireessä ehtinyt juuri blogia päivittämään saati tunnustusta eteenpäin jakamaan, joten en nyt ala tätä enää tässä vaiheessa eteenpäin laittamaan. Tunnustuksen ansaitsevat mielestäni ihan kaikki bloginpitäjät ;)

7 kommenttia:

Wanhatar kirjoitti...

Voi että miten aina vaan näyttää ja kuullostaa mielenkiintoiselta:) Enpäs kohta malta odottaa valmista:)) Kaunista tapettia löysitte seinistänne, varmasti jostain löytäisi vastaavaa...

Mari

Maria kirjoitti...

Tapettitalolla on hienot valikoimat, käy sieltä katsomassa, josko sopiva löytyisi. :)

Maissi kirjoitti...

Tapettipala näytti minustakin kauniilta.. Eikö noita vanhan tyylisiä tapetteja ole vieläkin saatavilla? Muistaisin yksien tuttavien hakeneen tuollaisia alkuperäisten kaltaisia ja sen Herralan rakennuskulttuurikeskuksen kautta niitä olivat löytäneetkin!

Jaksamista remontin keskelle toivottelen!!

kati kirjoitti...

Moi kaikki ja kiitos kommenteistanne!
Olenkin joskus selaillut just tuon Tapettitalon nettisivuja, homma oli vain tosi puuduttavaa. Saakohan heidän mallikirjaansa jostain näiltä lakeuksilta?! Olisi kiva selailla nimittäin malleja ihan livenä.

Ja tuo Herralakin pitää tsekata, kiitos maissi. En hoksannutkaan että sen kautta saa tapettejakin.

Merja K kirjoitti...

Tsemppiä remonttiin ja mukavaa viikonloppua!

kati kirjoitti...

Merja: Kiitos tsempityksistä! Sitä tarvitaan joka päivä ;)

anu kirjoitti...

On teillä tekemistä mutta niin monen unelma olisi myös tuollainen talo!!!:)Siitä tulee ihana ja tuo kuvassa oleva kaakeliuuni on ihana! ja tapetit on ennen olleet niin kauniita!