Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kitchen garden

Voi että kun työt haittaa harrastuksia. Puuhaa olisi kotinurkissa ja varsinkin puutarhassa nyt vaikka aamusta iltaan. Mutta ei auta, lomaankin on vielä parisen viikkoa aikaa. Mutta iloinen olen siitä, että olen saanut kasvimaalle pari lavaa, joihin toiseen olen laittanut mansikat ja toisessa kasvaa mm. yrttejä, herneitä ja salaattia. Kuvissa kaikki on vielä pienen pieniä, mutta nyt on herneilläkin jo tukikepit.  Käytävään on käytetty liiveristä löytyneitä vanhoja tiiliä. Tuosta kaaren läpi näkyy kivasti marjamaalle ja lähistöllä kasvaa luumu- ja omenapuita. Olen näkymästä niin onnellinen!!

Tuo kaari on joku halpis versio ja oli vinkasallaan joka suuntaan. Otimme siitä alimman kerroksen pois ja näin se madaltui hieman, lisäksi iskimme pari tukikeppiä siihen pitäämään tuulen loitommalla. Kaarta pitkin kiipeilee nyt humalaa ja toiselle puolelle laitoin heräteostokseni mantsuriankärhön. Luin kuitenkin, että se on myrkyllinen, joten periaatteessa meni vikaan kun on kysessä kasvimaa. Olisiko teillä lukijoilla jotain vinkkiä mitä voisin tuohon kaareen istuttaa? Paikka ei ole erityisen suojaisa.

Riippukeinu on ehkä yksi rentouttavimmista paikoista olemassa, siellä on mukavaa köllötellä ja lukea vaikkapa puutarha- ja sisustuslehtiä, joten - lomaa odotellessa!!







7 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Voi että kuinka hienot näkymät, näkymä jatkuu tiilipolun yli! Tulee niin mieleen enkkupuutarhat - niissä tuolla näkymän päässä olisi penkki tai patsas:)

Minusta köynnös voi olla sen verran myrkyllinen kuin kärhöt nyt yleensä ovat, humala olisi tietty itsekin syötävä, mutta ei se kukinnassa kärhölle pärjää. Kärhö ei kuitenkaan tee marjoja, joten tuskin sitä kukaan maistelemaan ryhtyy.

Entäs köynnösruusut, Pohjantähti ainakin pärjää pohjoisempanakin?

Nonna kirjoitti...

Ihana kasvimaa ja kiva kuulla sinusta! Krassia ehdottelen tuohon tukeen.

kati kirjoitti...

Inkivääri; jep, kärhön kukinnan takia sen ostin, näytti kuvassa niin kauniilta satoine valkoisien kukkineen. Ei se varmaan haittaa tosiaan, kun ei tässä tule oikein mieleen mitään syötävääkään köynnöstä... Noita köynnösruusuja kyllä mun tekis muuten kokeilla, pitääkin laittaa tuo Pohjantähti mieleeni, kiitos.

Nonna; mun tää postaustahti on kyllä hurjan aktiivista. Mutta aina silloin tällöin kuitenkin, en malta poiskaan blogia laittaa kun on näitä mukavia blogituuttavuuksia kuitenkin saanut ;) Ja Krassi! Miksi ei tullut mun mieleeni. Minullahan sitä paitsi lojuu kasvihuoneessa vielä pari paikkaansa etsivää krassin alkua, joten tiedän nyt mitä teen heti huomenna. Kiitos Nonna!

Hanni kirjoitti...

Moikka, hyvältä näyttää! Uskon kyllä, että tuolla tekisi mieli istuttaa, möyriä, hoitaa ja loppusesällä kerätä satoakin :)

Kivoja kesäpäiviä!

pioni kirjoitti...

Mulla kaaressa kasvaa korkeaa hernettä, lupasivat n.150cm korkeaa siitä. Ja siemeniä myi keväällä Villiniitty.

kati kirjoitti...

Hannille moi, kyllä tekis vaan mieli olla pihamaalla, ja mua ei muuten haittaa koleat säätkään, jaksaa puuhata enemmän ;D Tai no, sais se aurinko toki paistaa sateen tilalla, mutta hellettä en juurikaan kaipaa.

Pioni, haa, mua alkoi kiinnostamaan tuo korkea herne, täytyy tilata sitä ensi vuonna, kiitos vinkistä. Nyt taas muistuu mieleen tämän bloggailun hyvät puolet kun saa vinkkejä puolin ja toisin. Ihania ootte ♥

professionell översättning kirjoitti...

Voi että kuinka hienot näkymät, näkymä jatkuu tiilipolun yli!