Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kuulumisia!

Kokeilenpas osaanko vielä päivittää blogiani?!
Odotan täällä miestä kotiin ja sitten sytytämme pohjalaiseen tapaan kokon tuonne pellonpientareelle. Mutta sitä ennen pika pikaa pienet kuulumiseni.

Aika kuluu siivillä, joten bloggailukin on jäänyt. Mukavia asioita on tapahtunut. Olen mm. vaihtanut työpaikkaa ja aloittanut juoksulenkit. Juoksun aloitin vuoden alussa turhankin lennokkaasti ja sain polvet niin kipeeksi että pidin heti alkuun jo taukoakin. Nyt olen aloitellut taas, mutta rauhallisemmin ja toivon että paikat kestävät.

Pihasaunaa suunnittelemme ja sitä aloitamme tekemään todennäköisesti seuraavaksi, mikäli rakennuslupa vain saadaan. Ajatuksena on tehdä saunan lisäksi pieni saunatupa, jonne mahtuisi sisään kuuden istuttava pöytä, pieni sohva ja kamina-takka. Pihalle palju ja grillausterassi. Tämä kaikki on suunnattuna ilta-aurinkoon päin ja lähelle joenrantaa. Siinä suunnitelma näin lyhkäisyydessään. Monta mutkaa on vielä edessä, mutta josko se siitä jonain kesänä toteutuisi.

Mutta ihanaa eloa ja oloa kaikille! Kuvat on meidän kuistilta, joka on vaihtunut kevätasuun!



12 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Hienoa että pihasaunaprojekti etenee, siellä saunominen on huippujuttu. Mukavaa pääsiäisen aikaa.

Katri kirjoitti...

Tsemppiä juoksuharrastukseen, että saunatupaprojektiin! :)

Eeviregina kirjoitti...

Hempeitä kevätkuvia!
Selailin aiempia postauksia ja Tallinnan kuvissa oli tuttua.
Liisu Juureksessa käytiin pari viikkoa sitten syömässä ihana ateria!
Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

Laura kirjoitti...

Ihania karkkikuvia! :) Toivotaan että projekti pääsee vauhtiin mutkista huolimatta!

-T kirjoitti...

Pihasauna suunnitelmineen kuulostaa houkuttavalle! Valoisat kesäillat nousee suunnitelmistasi heti mieleen :)Juoksemista olen aloittanut myös, lenkin jälkeen saa aina voittajafiiliksen!
Hyvää pääsiäistä!

Jaana kirjoitti...

oi miten kaunista!

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

Ihastuttava kuisti!

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Toivottavasti saunaprojektin kanssa menee kaikki suunnitellusti. Ihanan pirteäksi kuisti muuttunut sitten joulukuvien ; D
ps. mullakin on uusi blogi ilmestynyt syksyn mittaan, en muista oletko kurkannut sinne...paljon on tapahtunut myös meille ja paljon on vielä tapahtumassa kun päästään kunnolla alkuun. Kiirettä tuntuu pitävän juu...

PikkuBertta kirjoitti...

Aivan ihastuttava tuo teidän kuisti...valoisa!

Nonna kirjoitti...

Kiva kuulla, että hyvää kuuluu! Laitahan pian lisää kuulumisia!

Miia kirjoitti...

Kiva kuulla kuulumisia :) Aivan ihana tuo kuisti <3

kati kirjoitti...

Heissan kaikki ihanat! Kiitos kommenteista. Minä olen ollut pitkään surkea bloggaaja, mutta josko kesän touhujen kautta löytäisin taas kamerani ja intoni.