Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia

lauantai 20. helmikuuta 2010

Blogisynttärit ja arvonta!



Kaksi vuotta blogistaniassa on tullut tällä kuulla täyteen, aika hurjaa. Silloin pari vuotta sitten kotiäitinä ollessani kaipasin jotain omaa tekemistä ja koska blogia pystyi itkuhälyttimen vierestä päivittämään, niin siitä se ajatus sitten lähti. Alkuun ajattelin, että tänne tulee lähinnä remonttiselostuksia, mutta koska itse en niistä sitten kuitenkaan sen syvällisemmin oikein mitään ymmärrä ja mieheni ei koskaan ole ehtinyt koneen äärelle, niin aika pintapuolinen remonttiblogi tämä on sitten ollut. Lisämausteena postauksista löytyy sisustamista, maalaiselämää ja pala pihamaata. Nyt olen taas työelämässä ja blogissani on sen myötä aika ajoin hiljaista. Suunnitelmissa on kuitenkin vielä jatkaa jonkun aikaa blogin pitoa omaan rauhalliseen tahtiini.

Arpajaisethan on aina kivoja, joten synttäreiden kunniaksi pidän minäkin pienet arpajaiset. Osallistumaan pääset jättämällä viestin kommenttilootaan ja minusta olisi tosi kivaa jos arvontaan osallistuvat kertoisivat samalla jotain itsestään. Olisi mukavaa nähdä mistäpäin lukijoita on ja minkä ikäisiä. Tai kertokaa ihan mitä haluatte tai olkaa kertomatta... Anonyymitkin ovat tervetulleita osallistumaan, sillä yritän poistaa sen estokohdan hetkeksi aikaa. Pistän arvonnalle aikaa parisen viikkoa eli vaikkapa 6.3. saakka. Tervetuloa siis kaikki mukaan arvontaan!




Arvontapalkintona Greengaten leipäkoriliina, pieni kukkakortti ja sinkkisydän.

108 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Hei,
Pääsenki ihan ekana osallistumaan arvontaan! :)
Olen Saara, asun maalla ja opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi. Pidän sisustamisesta ja olen vähän aikaa sitten alkanut kirjoittaa omaa blogia, pääasiassa sisustamisesta.. Blogiasi olen seuraillut jo jonkin aikaa.. :)

♥Min Eden♥ kirjoitti...

Ihana blogi sulla on täällä!!! Ah...

maikku kirjoitti...

maikku kolkytviisvee keski-suomesta.. tahtoo arvontaan mukaan;)

Hanna-Maria kirjoitti...

Arvontaan osallistun mielelläni kun palkintokin on noin ihana.
Olen Hanna, pian 30v ja asustelen etelä-pohjanmaalla.
Mukavaa alkavaa viikkoa!

xxxxx kirjoitti...

Minäkin osallistun mielelläni arvontaan;-) ihanan keväinen palkinto!

Hanni kirjoitti...

Onnea blogillesi! Haaveilen maalaiselämästä, joten tämä sinun blogisi on ihana luettava ja katsottava.
Osallistun arvontaan, tietysti! Suloinen palkinto...

Viimeistä vuottani vietän kotona hoitovapaalla, kuopus täyttää kesällä kolme. Haluaisin jatkaa vielä kotona, viihdyn niin hyvin...saa nähdä, miten asia järjestyy.

Kuopuksen vauva-aikana aloitin minäkin muuten blogini, joten perässä tullaan :)

Mukavaa viikkoa!

Marielisa kirjoitti...

Onnittelut 2-vuotisesta taipaleesta täällä blogistaniassa!

Minä olen Mari, nelikymppinen kainuulaislähtöinen käsillätekijä, joka on muuttanut perheineen miehen työn perässä reilu vuosi sitten tänne Tornioon.

Blogiasi on ollut ilo seurata, pidän erityisesti kotinne lämpimänkotoisasta tunnelmasta :)

Palkinto on ihanainen...

anrinko kirjoitti...

Onnea, pitkä ja onnistunut taival!
Ja tuo palkinto on tosi suloinen.
Minä olen 30v pilkkuhullu joka ei voi elää ilman kirpputoreja. Haaveilen vanhasta kauniista talosta ja neljännestä lapsesta.

Kaisa kirjoitti...

Onnea parivuotiaalle!Kaisa 28v Lappeenrannasta kirjoittelee täällä.Kotiäiti jolle oma blogi on just sitä vaihtelua arkeen parivuotiaan poikasen kanssa ja toisten blogit suoranaista pakoa arjesta :)

-A- kirjoitti...

Arvontaan mukaan tahdon mäkin!

-A-, kotona kahden tyttären kanssa ja todellakin, tämä blogin pitäminen on todella hyvä harrastus näin kotona lapsia hoidellessa.

Teija kirjoitti...

Teija 30-v Varsinais-Suomesta. Onnea hurjasti 2 vuodesta, blogisi on vallan ihastuttava!

Katja kirjoitti...

Täällä myös keltaisen talon asukki. Tosin väri vielä vaihtuu kunhan remontit etenee.
Ikää 38v, omaa blogia pidetty liki vuosi.
Tykkään vierailla keltaisessa talossanne, aina jotain ihanaa näytettävää :)

Tiina kirjoitti...

Tiina 26v Turusta. Löysin blogisi vasta hiljattain, ja olen aivan ihastunut:)

Kirsikka kirjoitti...

Minä mukaan myös! Kahden pikku tyttösen bloggaamiseen kotiäiti :)

Heidi kirjoitti...

Arvontaan minäkin osallistun <3

Kahden prinsessan kotiäiti, joka on hurahtanut vaaleaan sisustamiseen.Elämme ikuisella raksalla...ensi kesänä aloitamma mansardikattoisen talomme yläkerran tekoa..VIHDOINKIN! :)

-T kirjoitti...

Ihanaa, arvonta :) mielelläni mukaan!
Minulla on neljä lasta ja olen vuosimallia -74. Asustellaan uudenmaanläänin pohjoisosissa. Viime syksynä olen palannut työelämään, kotona vietettyjä kotiäitivuosia lasten kanssa yhteensä kokonaiset 10. Työssäkäynnin myötä blogimaailma on jäänyt vähemmälle...

Sinun blogisi kuvat ihastuttaa aina meikäläisen silmää :)

Wilhelmiina kirjoitti...

Arvontaan minäkin tahdon osallistua. Eli täällä kohta 35 vuotias kahden lapsen äiti , tyttö 9 ja poika 4.
Ei uskoisi mutta eläkkeellä olen toistaiseksi kunnes toisin todistetaan. Vaikea akuutti tilanne kesken työpäivän leikkaussalin kautta. Kotona ja omia hommia tuunailen. Sisustus on ollut työtäni mutta myös kotona jaksan laittaa aina jotain.
Pirteä ja energinen kaikesta huolimatta! Käsillä tekeminen rakkainta maailmassa tietenkin perheen jälkeen.

Elsa kirjoitti...

Hellou!

40+ Elsa Hgistä osallistuu arvontaan. Asun ihan keskustassa vanhassa kerrostalossa.

Heidi kirjoitti...

Onnittelut blogitaipaleesta. Olen Heidi vielä 29 vuotias yhden ihanan tytön äiti. Asun Etelä-Savossa kerrotalossa ja haaveilin ennen vanhasta talosta, mutta viime aikoina haaveet ovat siirtyneet uuden talon rakentamiseen niinkin tylsistä kuin järki syistä

Vekarus kirjoitti...

Onnittelut!

Samalla tavalla aloitin minäkin blogin pitämisen eli piti vain ensin pitää päiväkirjaa huvilan rakentamisesta, mutta sitten totesin kahden päiväkirjan pitämisen turhan raskaaksi ja yhdistin lasten puuhat blogipäiväkirjaan.

Galleri MochB kirjoitti...

Jag har också bloggat i två år kom jag på nu när jag funderar på saken :O) Bor i sydösterbotten, på landet, i ett relativt nybyggt hus, med gubben och flickorna, snart 7 och 9 år, och två kaniner.
Har redan en söt liten prickig sockerskål från greengate, så den där brödduken kunde matcha den bra :O)

Kultsin kämppä kirjoitti...

Arvontaan kanssa mukaan!

Nainen Kultsin kämpän kulisseista. Sisustusbloggaamisen hevijuuseri.

Laura kirjoitti...

Onnea blogille! :)
Täällä kirjoittelee n. vuosi sitten blogin perustanut, mutta aktiivisemmin n.3-4 kuukautta sitä päivitellyt yhden pojan äiti ja miehen kolmekymppinen vaimo. Hmm..en mä nyt oikein muuta osaa tähän hätään itsestäni kertoa, tule vaikka joskus kylään. ;)

Kotivalo kirjoitti...

Onnea blogille! Ihana palkinto, totta kai arvonnassa mukana = )
Neljän lapsen 44-vuotias äiti Satakunnassa. Omaa blogia takana reilu puoli vuotta. Vierailen ahkerasti täällä sekä muuallakin. Haaveilen maalaiselämästä kanoineen ja vuohineen, samalla nautin kaupunkikodin helppoudesta = )

Anonyymi kirjoitti...

Kaisa, Kainastolta ilmoittautuu ahkeraksi blogisi kurkkijaksi ja osallistuu arvontaan :)
Onnittelut blogi-synttäreiden johdosta ja iloa kevättalveen!

illusiah kirjoitti...

Onneksi olkoon! Tähän on ihan pakko osallistua. Olen sun vakilukija, en muista olenko lukijaluettelossa, mutta ainakin suosikkien kautta. Oma blogi täyttää vasta alkukesästä vuoden.

Anis kirjoitti...

Onnea blogillesi. Minä olen 33 vuotias kahden lapsen (poika vuoden, tyttö 3,5 vuotta) äiti pohjois-pohjanmaalta Oulun lähistöltä. Omaa blogia olen pitänyt vuoden verran.

Kirsi kirjoitti...

Onnea blogille vuoden taipaleesta, jota on aina mukava lukea:). Olen Kirsi nykyään Lappajärvellä (tai no ihan pian) asun vanhassa talossa, olen 25v. rakennusinsinööri... ja blogini kertookin tästä näkökulmasta meidän remontista. Olen kans ihan hurahtanut tähän bloggaamiseen:)

Sydämellä kirjoitti...

Onnea blogille ja minä olen Tiina Hämeestä ja asun mieheni ja tyttäreni kanssa omakotitalossa meillä on kaksi kania. Oikeastaan pääset tutustumaan minuun kun käyt katsomassa blogiani.
Ihana arvonta haluun ehdottomasti mukaan sillä haluan juuri vaaleansinistä nyt.
Tiina

Hanna kirjoitti...

Ihan ensimmäisenä paljon onnea blogillesi! On ollut ilo seurata... :)
Toivottavasti tuo arpaonni puraisisi minua!
Olen Hanna 26 vuotias kahden pikkupojan äiti Kaakkois- Suomesta. Asumme vanhassa omakotitalossa ja perheessämme myös häärä juuri 40 täyttänyt mieheni.

sanna kirjoitti...

Miten mulla onkaan jäänyt osallistumatta vielä arvontaasi... Onneksi ehdin vielä! Ihania palkintoja.

Miia kirjoitti...

Ehdottomasti mukana. Blogissasi on ollut juuri sopivasti kaikkea, joten toivottavasti jatkat vielä pitkään. :)

Mari kirjoitti...

Tykkään tykkään tykkään sun blogista:) Ei kai tässä muuta osaa sanoa;) Kiva palkinto, joten ehdottomasti mukana!

Vianna kirjoitti...

Täälläkin on arvonta.. Olen Vianna 37v Pohjois-Savosta maalta keltaisesta talosta. Tykkään käydä kurkistelemassa kauniissa blogeissa, kuten täällä.

Aurinkoa viikkoosi!

Go Crazy kirjoitti...

Hei ja onnittelut!
Olen Satu, 31v. Kauhajoelta lähtöisin, mutta nykyisin asustelen etelämmässä.

Anni409 kirjoitti...

Hei! Ihana blogi sulla :) Olen 22v Varsinais-Suomesta.

anni409

Taina kirjoitti...

Heippa! Oikein paljon onnea blogillesi. Olen seuraillut kivoja juttujasi aina silloin tällöin. Olen kohta viisikymppinen työssäkäyvä perheenäiti Pirkanmaalta.Ensimmäisen blogini(askartelupainotteinen) perustin noin vuosi sitten kun nuorinkin lapsistani täytti 14 v.Tämä blokaaminen on minun oma juttuni työn ja kodinhoidon vastapainona. Pari viikkoa sitten perustin myös toisen blogin johon laittelen enemmän sisustukseen ym...arkiseen liittyviä juttuja.

Annika kirjoitti...

Arvontaan mukaan, tottahan toki!
Olen 33v. ja Pirkanmaalta, maaseudulla asustelemme kuudetta vuotta pitkällisen kaupunkiasumisen jälkeen.

Hurmioitunut kirjoitti...

Heipä hei!
Olen 23-vuotias nuori nainen Kuopiosta ja löysin blogisi Parolan Asema blogin kautta. Blogin yleisilme oli kiehtova ja pidin kirjoitustyylistäsi, joten niinpä minä jäin lukemaan blogiasi. Omia kiinnostuksen kohteitani ovat lähinnä taide ja valokuvaus, mutta kaikenlainen askartelu ja tuunailu on myös ollut lähellä sydäntä.
Blogikuvasi ovat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä,kauniita hetkiä arjesta, mikä tekee sen arjen lukemisenkin mukavaksi. :) Lisää päivityksiä odotellessa :)-Henna-

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Älä ihmeessä lopeta blogia, teillä on ihana koti ja olen saanut paljon inspiraatiota täältä.
Olen alle 30-v. kotiäiti pohjoisesta suomesta.

Elviira

MariaJ kirjoitti...

Osallistun arvontaan - toivottavasti onni suosii, arvothan syntymäpäivänäni! :)

Olen 30+ kahden pienen pojan äiti, tällä hetkellä äippälomalla.

Rouva M kirjoitti...

Hei, löysin linkin kautta tänne ja ajan kanssa tulen lukemaan blogisi kunnolla. Olen vasta perustanut oman blogin, kun vielä ehtisi sitä päivittämään työ- ja opiskelukiireiden lomassa :)
Arvontaan tulen tottakai myös mukaan, ihana palkinto.

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Mukaan arvontaan tahtoo vakiolukijasi (ja laiska komentoija) Merja täältä Lappeenrannan landelta! Arpaonni on suosinut miuta vaan tosikehnosti, eli ei siis kertaakaan, mutta kokeilla kannattaa! ;) Kiitos ihanasta blogista jota on mukava seurata!

Minttu kirjoitti...

Minttu osallistuu mieluusti arvontaan, sormet ja peukut pystyssä :)

Olen 28-vuotias espoolainen, ja pitänyt omaa blogia vuoden päivät. Joskus olen ollut näkevinäni sinunkin kommenttisi siellä :) Työskentelen perheiden parissa, ja muuten mukava työ haittaa ikävästi vapaa-ajan viettoa, eli hommia riittää ;) Asustelen Espoossa, mutta tänä keväänä on edessä muutto maalle keskelle ei mitään, Siuntion sademetsiin :)

Kovasti olen tykästynyt blogiisi ja se onkin täällä hauskaa, että löytyy monipuolisesti juttuja eri aiheista. Niin ja ihania kuvia :)

Pellon pientareella kirjoitti...

Pidän tästä blogista, koska se on niin lähellä omaa elämääni; vanha hirsitalo (keltainen mullakin!), maalaiselämää, vanhoja esineitä ja remontointia. Olen 43 v. nainen kahden koiran kera.

Aikku kirjoitti...

Vakilukija, huono kommentoija... mutta pidän paljon blogistasi. Arvontaan mukaan, totta kai!

ElliS kirjoitti...

Kaunis blogi sinulla, todella hienoja kuvia!

Viivu kirjoitti...

Ihanaa! Ehdottoasti mukana :D

ezzik kirjoitti...

Kiva blogi, osallistun arvontaan :)

inkku kirjoitti...

Kiva blogi sinulla! Täällä vierailen silloin tällöin ja ihailen teidän kotia :)
Olen 32v viiden lapsen äiti. Asutaan maalla ja pidan kaiksta vanhaan liittyvästä, talomme sijaitseekin sellaisella pikalla missä historian huminaa saattaa kuulla ja nähdä :) Pidän kaikesta näpertämisestä, skräppäys on nyt vienyt minut.

Osallistun myös arvontaan! Mukava palkinto.

Tuulella kirjoitti...

Onnittelut 2-vuotilaalle blogille! Kaikki jutut on tullut kyllä luettua, kiitos niistä :)

Ja mukana arvonnassa tietenkin...

Tuulella kirjoitti...

Onnittelut 2-vuotilaalle blogille! Kaikki jutut on tullut kyllä luettua, kiitos niistä :)

Ja mukana arvonnassa tietenkin...

Marge kirjoitti...

ONNEA ihastuttavalle 2-vuotiaalle!!!:)

Olen nelikymppinen, pirkanmaalta, naimisissa, 10-vuotias tyttö ja kissa:)Työttömyyden jälkeen jälleen työelämässä, kirjoittelen itsekin siksi rauhalliseen tahtiin:)

Suvi kirjoitti...

Hei!

Olen 30-vuotias nainen Helsingistä, joka käy aika ajoin ihastelemassa blogiasi.

t:SP

Sara kirjoitti...

Suloinen palkinto, joten mukana myös!
Aivan ihania postauksia! Ihana lastenhuone, ja hella. Ehkäpä meidän Ainokin voisi saada tuollaisen =)

En ole vielä linkittänyt blogiasi suosikkeihini, mutta voisin varmaan?
Blogin pito jatkuu ainakin toistaiseksi opiskelun ohessa myös.

Sara

Sanna Tallgren kirjoitti...

Mukaan arvontaan myös Villinpihan Rouva :) Olen lukenut blogiasi alusta asti ja aina viihtynyt.

Intianminttu kirjoitti...

Onnittelut jo 2-vuotiaalle blogillesi! Minä olen vasta keltanokka-blogisti eli aloitin oman harrasteblogini (keramiikka, tildailu, puutarhanhoito yms.) vasta viime viikolla. Osallistun mielelläni arvontaa, jossa on tosi söpö palkinto!

Possuressu kirjoitti...

Onnea kahdesta vuodesta. Alusta asti olen seurannut ja seuraan edelleen! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa synttäriä! :D Osallistun mielelläni arvontaan!

Lilian kirjoitti...

Onnea kaksivuotiaalle! Olen kulkenut matkassasi melkein nämä kaksi vuotta, poikaa odottaessa löysin blogisi.

Niin, minä olen Lilian, Savoon miehen perässä muuttanut, pienen 1,5 v pojan kotiäiti.

Parolan asema kirjoitti...

Miksipä ei pitäisi näin inspiroivasta, leppoisasta ja kauniista blogista :) Onnittelut 2-v blogin johdosta, ja ehdottomasti osallistun arvontaan, nyt tarvittaisiin näin lempeitä kesä-värisävyjä!

Liiolii kirjoitti...

Onnea inspiroivalle blogille. Olen huhtikuussa 35 v, asun Helsingissä.

Siili kirjoitti...

Hämeenlinnasta rouva 28v haluaisi mukaan arvontaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Mä kuulun varmaan ryhmään hassut anonyymit& hiljaiset lukijat. Nyt avaan sanaisen arkkuni kertoakseni, että blogisi on kaunis, kuitenkin ihanan "arkinen", älä vain lopeta.

Ja arvontaan tietysti myös haluaisin osallistua :).

t. Matu

Maisuli kirjoitti...

Vasta olen blogisi löytänyt ja ihastuin siihen täysin! Kaunista ja tunnelmallista! Arvontaan osallistuisin :) Mukavia talvisia päiviä toivottelee Maisuli

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Kerronpa ihan heti, että olisin osallistunut jo viikko sitten, mikäli tämä bloggeri vain toimisi! Harmittaa kun lista ei päivity reaaliajassa ja sitten päivitykset jäävät jo listan perään.... :/

Mukana siis arvonnassa ja oikein paljon onnea syntymäpäivän johdosta.
Nyt onkin monessa paikassa juhlittu samaa ja on kiva ollut lueskella, mikä meitä tähän hullutukseen on ajanut. Kotiäitiys /äippäloma taitaa olla aika korkealla tilastoissa.

Aurinkoisia pakkaskelejä! <3

Sini kirjoitti...

Mukana ihanan blogisi arvonnassa! :)

Kuukki kirjoitti...

Mukava blogi sinulla, käyn täällä silloin tällöin, vaikka en ole tainnut ennen kommentoida.

Ilman muuta osallistun arvontaan, kauniit palkinnot!

tinttarus kirjoitti...

ONNEA!! Mukana arvonnassa myös tämä 4 lapsen äiti, joka työkseen kaitsee ekaluokkalaisia opintiellä. Maaseudun rauhassa asustelemme metsien ja peltojen keskellä.

Riikka kirjoitti...

Onnea ihanalle blogille, jota käy säännöllisesti kurkkimassa! :)

Olen Riikka, kohta vuoden ikäisen Venla-tytön äiti Keski-Suomesta. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla ja uuden kodin etsintä on käynnissä.
Blogi-maailmaan eksyin pari vuotta sitten ja blogisi on ollut yksi niistä ensimmäisistä, joita olen seurannut alusta asti. :)


Arvontaan siis mukaan!

Riikka

Sirkka kirjoitti...

Hei Kati,
Tulin Onnittelemaan sinua kaksi vuotis blogiasi, joka on kaunis tunnelmaa täynnä!
Niin se aika vierii....ja minun kohdallani on vierinyt niin että enpä muista ikääni jotain yli 50 alle 60!
niin se tais mennä..
kauniit sävyt ovat palkinnoissasi!

Sanna kirjoitti...

Heipsan! Mukana IHANASSA arvonnasssa haluaa olla Sanna kohta 30 vuotias kahden tytön äiti Pohjois-Karjalasta.

Voi kun onni suosisi tässä arvonnassa...RAKASTAN GGn tuotteita!

Aurinkoista kevään aikaa kauniiseen blogiisi, johon kurkkailen aina silloin tällöin

-Sanna-

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut 2vuotiaalle blogille!

Sisustuksesta innostunut vastikään tähän blogimaailmaan "eksynyt" parikymppinen äitykkä, ahkera blogisi kurkkija, ilmoittautuu ihanaan arvontaasi mukaan!

Talviset ja lumiset terveiset Satakunnasta ja aurinkoista kevään odotusta sinulle!

Nora kirjoitti...

Onnea onnea!
Varmaan aika moni bloggaaja on aloittanut kotiäitivuosinaan, niin minäkin. :)
Terkuin Nora, 37v., 3 lapsen nyt jo työssäkäyvä äiti, rakennusprojektin keskeltä täältä länsirannikolta

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi ja koti sinulla, jotenkin niin kaunis ja elämää täynnä. Onnea blogin synttäreiden johdosta! Toivottavasti saamme nautiskella jutuista vastaisuudessakin!

Kevätaurinkoisin terveisin,

Ansku

Anne O. kirjoitti...

Heippa, täältä osallistuu arvontaan vakijalukijasi Anne Varkaudesta, ikää 33 v ja loputon kiinnostus sisustukseen, kotieloon, käsitöihin jne. Lapsia on kaksi ja kohta on aikomus muuttaa 50-luvun "rintsikkaan" ja nauttia vanhan talon asumisesta :)

Anonyymi kirjoitti...

hei, haluan olla mukana arvonnassa, minusta tuntuu ttä pyörälenkkini kulkee tämän talon ohi...voisikohan olla niin....nimim.pyöräilijä

marikan kirjoitti...

Arvonnassa mukana tämäkin 35v. hoitovapaalla oleva äippä. Sinulla on ihana blogi, jota käyn innolla kurkkimassa ainakun uusi postaus on tullut!

Vuokko kirjoitti...

Heipä hei. Olen tänä vuonna 37-vuotias vielä kotiäitinä pyöriskelevä Oulun korkeudelta. Bloggaamisen olen aloittanut keväällä 2006,vaikka blogiosoite tässä ajassa on jo vaihtunut useaan kertaan. Tänne sinun blogiisi eksyin kutakuinkin vuosi sitten.Kiinnostuin vanhan talon tarinasta,sillä itsekin asustelemme keltaisessa hirsitalossa :)
Pitkää ikää blogillesi,täällä on ilo käydä.

Nonna kirjoitti...

Mukana myös, siis apinalandiassa asusteleva Nonna, 40v.
Ihanaa lueskella teidän maalaiselämästä!

Minna kirjoitti...

Hei, ihana blogi!!Mukana ollaan Matilda etelä-pohjanmaalta :)

Lisay kirjoitti...

Osallistun minakin!
Olen neljan lapsen aiti Israelista.Seuraan ihanaa blogiasi saannollisesti.

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Onneksi huomasin arvonnan, niin ihanat palkinnot!!

PikkuBertta kirjoitti...

Olen Tuija 58v., Pohjois-Karjalasta,osatyäkyvyttömyyseläkkeellä oleva lastenhoitaja päiväkodissa.
Arvontaan mukaan:)

Emmiina kirjoitti...

Heips! Olen neljän lapsen kotiäiti ja piipahtelen täällä tasaisen usein kurkkimassa mitä kivaa täältä taasen löytyy : )...

Nanni kirjoitti...

Arvonnassa mukana, kahden lapsen kotiäiti pohjois-suomesta. Oma talo rakenteilla niin mukava katsella hyviä ideoita blogeista! :)

Susanna kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Ihanat palkinnot!

pioni kirjoitti...

Vähän alle nelikymppinen pohjanMAALTA:) käy mielellään kauniissa blogissasi kurkistelemassa.

SariW kirjoitti...

Onnea kaksivuotiaalle blogillesi !
Minäkin käyn täällä blogissasi usein pistäytymässä, täältä Nurmijärveltä ; )

Sari kirjoitti...

Onnea 2-veelle! Ja miten minä hölmö en ole tajunnut tähän arvontaan vielä osallistua, vaikka vähän väliä käyn täällä kurkkimassa! Siis joo, mukana arvonnassa ollaan!!!!

Maria G kirjoitti...

Heippa! oli mullakin mennyt ihan sivu suun tämä arvonta. No, onneksi vielä ehtii :)
Terveisin 30-vee 2 pojan äiti Vaasasta :)

Anonyymi kirjoitti...

Arvontaasi on pakko osallistua, ja ihailen aina taloanne...

Kati kirjoitti...

Heip! Olen 34 vee Kati, Pirkanmaalta, vanhan talon remppaaja ja neljän tytön äippä. Aloitin blogin pitämisen vähän aikaa sitten. Tervetuloa vastavierailulle!

Nicole kirjoitti...

35+ Nicole etelä pohjanmaalta haluaa olla mukana arvonnassasi ;).
Kiva, että jatkat blogin pitoa vielä. Onhan aika kortilla kun työelämässä ollaan ja perheessä on pieniä lapsia.

Nautin kauniista blogistasi tosi paljon!

Nicole

lasiina kirjoitti...

Onnea onnea, mukavia juttuja blogistasi löytyykin.:)

Sanna kirjoitti...

Ihana palkinto, mukaan tahtoo ehdottomasti 30-vee erikoislaboratoriomestari (siis ihan yksinkertaisesti laborantti :D) itäisestä Suomesta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 2v blogille :)

Arvonnassa mukana kahden lapsen kotiäippä Pirkanmaalta.

Hanna kirjoitti...

Osallisutn minäkin arvontaan, vaikke ikinä mitään voitakkaan :)

Marika kirjoitti...

Meitä noin kolmekymmpisiä taitaa täällä blogimaailmassa olla suurin määrin. Ja niin minäkin. Asustelen Turun lähistöllä pienellä paikkakunnalla ja aloitin oman blogin pitämisen viime kesänä. Ihan mukavaa puuhaa on ollut. Lähinnä ajatus oli ensin kivojen kuvien ottamisessa ja esille laittamisessa ilahduttamaan myös muita, mut pikkuhiljaa olen myös yrittänyt miettiä vähän mitä kirjoittaisin. Blogiasi on ollut mukava käydä lukemassa ja katsomassa :). Ja nyt tietysti osallistutaan arvontaan!

Maria kirjoitti...

Onnea ihanalle blogillesi! Talvinen tervehdys etelärannikolta.

Minna kirjoitti...

Hei, onnea 2-vuotiaalle! Itse olen vasta aloittanut bloggaamisen ja tuntuu etten kohta muuta teekään kun luen näitä ihania blogeja, joita täältä löytyy.

Katja kirjoitti...

Onnea 2v blogille :)
Etelä-suomessa asustelemme keski-uusimaan alueella. Itse olen kolmen lapsen kotiäiti, ja usein käyn blogissasi lukemassa ja ihastelemassa kauniita kuvia :)

Ruiskaunokki kirjoitti...

Mukaan ihanaan arvontaan!

Usein käyn täällä lukemassa, mutta valitettavan harvoin tulee kommentoitua. Sinulla on kiva blogi, täynnä kaikkea kaunista. :)

leenaelina kirjoitti...

Hei vaan!
Pian Turusta muotoilijaksi valmistuva neiti tahtoo myös osallistua arvontaan!
:)

Rhia kirjoitti...

Törmäsin tänne blogiisi ihan sattumalta Parolan asemalta ja heti sattui arvonta silmiin =) pakkohan tähän on sallistua! Ja varmasti jään lueskelemaan blogia muutenkin.

Marjut kirjoitti...

Osallistunpa minäkin arvontaan. Blogisi on luetuimpien listalla. Kiitos siis kaikesta inspiraatiostasi ! Ja erikoiskitos kauniista kuvistasi !

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Onnittelut 2 vuotiaalle!

Satakunnasta minä ja sisustamisesta pidän ja kaikesta suunnittelusta ylipäätään.Siitä saa virtaa!

Blogiasi on kiva seurata kun asustat niin ihanaa taloa ja bloggaat muutenkin inspiroivasti!

Anu

Esmeralda kirjoitti...

Osallistun arvontaan. Haaveilen vanhasta puutalosta ja käyn katselemassa muiden ihania taloja. :)